*
Nuorena sitä vannoi tekevänsä kaikki asiat eri lailla kuin vanhemmat ja isovanhemmat. Eräänä päivänä kuitenkin tajusin kulkevani täsmälleen samoja polkuja kuin isoisäni.
Olin vain 8-vuotias kun hän kuoli, joten en silloin vielä hahmottanut, mitä vaari mahtoi työkseen tehdä. Hän oli aikanaan töissä kunnalla ja seurakunnalla metsänvartijana mutta myös ahkera kirjoittaja, jonka pakinoita ja tarinoita julkaistiin lehdissä eri puolilla Suomea. Hän oli musikaalinen ja esiintyi nuorempana myös pelimannina. Kuntalassa hän vieraili kuulemma vähän väliä - ehkä hän on joskus käynyt myös nykyisessä työhuoneessani Kuntalassa?
Elämä kuljettaa joskus mutkikkaita polkuja pitkin ja sitä yrittää vain pysyä mukana vauhdissa. Kunnes yhtäkkiä huomaakin olevansa perillä.
Pari vuotta sitten minulle tarjoutui nimittäin sattumalta mahdollisuus ostaa takaisin isoisäni rakentama talo, lapsuuden unelmapaikkani Padasjoelta. Niinpä Turusta maalle muutti perheensä kera kaupunkielämään kyllästynyt tiedottaja, jonka haave toteutui kuin ihmeen kaupalla.
Useammassakin muuttokuormassa matkasivat tavarat hiukan ränsistyneeseen, mutta yhtä kaikki rakkaaseen mummolaan. Erityisesti kirjoja oli paljon, niitä nyt tulee hankittua jo liikaakin, ja on meillä jopa kirjoista muodostettuja pöytiäkin pari. Vaari olisi tykännyt, käyttihän hän nuorena kaikki vähät rahansa kirjoihin ja tinki sen vuoksi myös iltamenoistaan! Samoin hän olisi ylpeä siitä, että tiedottajana kirjoitan ammatikseni. Viulua minulla ei ole, mutta sen sijaan tällä hetkellä sopraanosaksofoni, jonka sain lainaksi mukavalta kyläläiseltä, jotta voisin edes pikkuisen soittaa.
Koska vaarillani oli työ, jossa hän tarvitsi puhelinta, niin sellainen hänen kotiinsa Auttoisten Hanaporiin hankittiin työn puolesta. Siis työsuhdepuhelin, joka mahdollisti etätyönkin. Ja se oli muuten Hanaporin ensimmäinen puhelin. Sitä kautta saattoi tavoittaa muitakin Hanaporin asukkaita, joita äitini sitten joutui pienenä tyttönä hakemaan puhelimeen... Pirtissä saattoi siis poiketa paljonkin porukkaa hoitamassa asioitaan - olihan siellä sen ajan mittapuun mukaan erittäin edistykselliset tietoliikenneyhteydet!
Tiedän, että vaari olisi ylpeä soittotaidostani, halustani kirjoittaa ja valtavista kirjavuoristani – tosin samalla varmasti hiukan huolissaan siitä, ettei meillä kotona ole tarpeeksi kirjahyllyjä - mutta hän olisi varmasti ylpeä myös siitä, jos Hanaporin ensimmäinen valokuituliittymä tulisi olemaan juuri hänen rakentamassaan talossa.
Kuljen tietäni eri vuosikymmenellä kuin vaarini, mutta samoja polkuja ja samoja ihanteita noudattaen. Perinteet velvoittavat. Siispä työhön!
Elina Syrjänen
Tiedon valtatie -hankkeen vetäjä