Nämä uskomukset pitävät pintansa, vaikka ne eivät pitäisikään paikkaansa. Tässä kirjoituksessa näitä väittämiä tarkastellaan lähemmin yksi kerrallaan. (*)
Joidenkin käsitysten tausta on helppo ymmärtää. Pysyäkseen kehityksen mukana teleoperaattorit siirtyvät kuparipohjaisista puhelin- ja kaapelitelevisioverkoista valokuituun, jolla on mahdollista saavuttaa nopeammat yhteydet. Siirtyminen kuituverkkoon vaatii kuitenkin paljon investointeja ja aikaa: monissa maissa tähän menee vähintään vuosikymmen.
Monet operaattoreista ovat tietoisia osakkeenomistajiensa halusta saada voittoa lyhyellä aikavälillä. Siksi ne haluaisivat soveltaa halvempia tekniikoita, jotka tuottavat omistajille voittoa nopeammin. Laitevalmistajat ovatkin kehittäneet uusia teknologioita, joilla voidaan tehostaa olemassa olevan kupariverkon kapasiteettiä (esim. FTTC, VDSL). Ja lisäksi kysellään, että eikös koko maailma muutu joka tapauksessa langattomaksi?!
Asia ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen, joten väärät uskomukset on syytä kumota.
Uskomus nro 1: Valokuidulle ei ole kysyntää
Jo yli 100 miljoonaa kotitaloutta maailmassa on tilannut valokuituliittymän. Se vastaa karkeasti noin yhtä kahdestakymmenestä kodista maailmassa. Tihein valokuitutilaajakeskittymä sijaitsee Aasian Tyynenmeren alueella, jossa näitä Kuitu kotiin -liittymiä oli 79 miljoonaa vuoden 2012 lopussa. Japanissa, jossa valokuitua alettiin käyttää jo yli kymmenen vuotta sitten, suurimmalla osalla laajakaista-asiakkaista on valokuituliittymä. Yhdysvaltojen noin 118 miljoonasta kotitaloudesta jo yli 11 miljoonaa kotitaloutta käyttää valokuituun pohjautuvia palveluja. Yksinomaan Venäjällä on 8,9 miljoonaa valokuitutilaajaa, vaikka suurisuuntainen valokuidun käyttöönotto alkoikin maassa vasta vähän aikaa sitten (lähes kolme miljoonaa oli uusia tilaajia vuonna 2012). Nämä tilastot osoittavat selvästi, että missä valokuitua on saatavilla, siellä ihmiset liittyvät verkkoon.
Euroopassa tilanne on erilainen. Samaan aikaan kun Euroopassa on maailman korkein laajakaistapenetraatio, alueella on matalin prosentti valokuitutalouksia. Tosiasiassa Euroopassa oli vuoden 2012 lopussa vain 8,9 miljoonaa kuidun tilaajaa, vaikka maanosassa on kaksi kertaa niin paljon asukkaita kuin koko Pohjois-Amerikassa.
Valokuituliittymien vähyys Euroopassa ei kuitenkaan johdu huonosta kysynnästä vaan saatavuuden puutteesta. Eurooppalaiset teleoperaattorit ovat investoineet aikanaan menestyksekkäästi kuparipohjaisiin laajakaistoihin, joita ovat mm. DSL ja kaapelitelevisioverkko. Eurooppalaiset operaattorit ovat siis investoineet valokuitua edeltävään teknologiaan enemmän kuin operaattorit muualla maailmassa. Niinpä monet operaattoreista ovat luonnollisesti vastahakoisia tekemään suuria investointeja päivittääkseen verkon jo toiseen tai jopa kolmanteen kertaan.
Kuitenkin jopa Euroopan sisällä on nähtävissä valokuitukysyntää muutamissa sellaisissa maissa, jossa markkinat ovat valmiimpia valokuidulle tai joissa operaattori ei ole investoinut vanhaan tekniikkaan. Liettuassa on korkein valokuitupenetraatio Euroopassa teleoperaattori TEO:n ansiosta. Valokuitupeitto on 100 %, ja yli 30 %:lla kotitalouksista on valokuituliittymä. Tshekissä 54,9 % kotitalouksista tilaa valokuituliittymän niillä alueilla, missä niitä on saatavilla (vaikka peitto on matalampi). Liittymien tilausmäärät ovat korkeat myös Skandinavian maista Norjassa 51,9 %, Ruotsissa 48,4 % ja Suomessa 41,7 %.
Alueilla, joilla laajakaistayhteydet toimivat huonosti, valokuitukysyntä saattaa merkittävästi kasvaa. Valokuituoperaattorit, jotka suuntaavat näille alueille, eli maalaiskaupunkeihin tai kyliin, saavat suhteessa enemmän valokuituliittyjiä kuin suuret, kaupunkeihin keskittyneet operaattorit. Yksi esimerkki on OnsNet Alankomaissa, pienessä Nuenen kaupungissa, jossa yli 80 prosenttia kodeista on liittynyt valokuituverkkoon.
Toista uskomusta "Emme tarvitse kuitua, sillä voimme saavuttaa samat tulokset muilla teknologioilla" käsitellään seuraavassa blogikirjoituksessa, joka ilmestyy viikon kuluttua.
(*) Lähde: Teksti on osin tiivistetty käännös englanninkielisestä artikkelista Five common FTTH myths debunked julkaisussa Fibre Systems Issue 1 Autumn 2013
Käännös: Elina Syrjänen