http://www.lvm.fi/lvm-mahti-portlet/download?did=105713)
Valtioneuvosto asetti vuonna 2008 tavoitteeksi, että kaikki vakinaiset asunnot (kattaa yli 99 % väestöstä) sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaiset toimipaikat ovat vuoden 2015 loppuun mennessä enintään kahden kilometrin etäisyydellä 100 megabitin yhteyden mahdollistavasta valokuitu- tai kaapeliverkosta.
Sadan megan tavoite ei toteudu
Monet hankkeessa aktiivisesti toimivat tahot, kunnat, organisaatiot ja asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valtion laajakaistahankkeen tavoite on hyvä, mutta se ei tule toteutumaan. Liikenne- ja viestintäministeriön sivuilla on lista lausunnoista, ja näissä lausunnoissaan laajakaistahankkeissa mukana olevat kertovat kokemuksistaan sekä esittävät havaittuihin ongelmiin ratkaisuvaihtoehtoja. Ministeriö laatii arvioinnin lausuntokierroksen jälkeen.
Tämänhetkisten lausuntojen perusteella käy ilmi, että valtion laajakaistahanke saa varsin paljon kritiikkiä ja parannusehdotuksia, ja siihen liittyy ongelmia, jotka hidastavat rakentamista. Todennäköistä on, että rahoituskaan ei tule riittämään, vaikka hankkeesta on tähän mennessä saatu toteutettua vain osa.
Maakuntaliittojen tekemiin kilpailutuksiin ei monissa maakunnissa ole saatu operaattoreilta tarjouksia lainkaan, vaikka ne on kilpailutettu useaan kertaan eri vuosina. Valokuituverkkoja on kuitenkin suppeasti päästy toteuttamaan joissakin kylissä Manner-Suomen maaseutuohjelman rahoituksella, jonka maksatus tapahtuu ELY-keskuksen kautta. Valtiota pyydetään myös pohtimaan sitä, miksi perinteiset operaattorit ovat useimmiten jättäytyneet laajakaistahankkeesta pois ja loistavat näin poissaolollaan, jolloin rakentaminen on jäänyt pienten ja uusien, aloittelevien osuuskuntien kontolle.
Rahoitus on riittämätön ja byrokratia raskas
Myös niin sanontut markkinaehtoiset alueet herättävät ansaittua kritiikkiä. Nämä alueet ovat ministeriön määrittelemät eikä niiden laajakaistarakentamiseen ei ole saatavissa tukea. Sillä saattaa olla kunnissa rakentamista pirstaloiva vaikutus, sillä tukikelvottomuus ei ainakaan rohkaise rakentamaan laajakaistaa näille alueille. Maaseudulla markkinaehtoisista alueista ei pitäisi edes puhua, sillä valokuituyhteyksien (tai muiden kiinteiden yhteyksien) tarjoajia ei kylätaajamissa muutenkaan ole.
Monissa kunnissa on kyliä, joissa laajakaistan pitäisi rakentua markkinaehtoisesti operaattorien toimesta, mutta näin ei tule käymään, sillä alueet eivät kiinnosta kaupallisia operaattoreita. (Näin on myös esimerkiksi Padasjoella). Päinvastoin joissakin lausunnoissakin todetaan, että monissa haja-asutusalueiden kylissä tilanne on jopa huonontunut, sillä monopoliasemassa olevat operaattorit ovat purkaneet olemassa olevia, vielä toimintakuntoisia kuparikaapeleita ja siirtyneet langattomiin tekniikoihin. Yllättäen ongelmia on esiintynyt myös kaupunkien omakotialueilla, joista hyvät yhteydet jäävät puuttumaan, mikäli kaupalliset operaattorit kieltäytyvät rakentamasta niille verkkoja. Myös vapaa-ajan asuntojen laajakaistarakentaminen katsotaan tärkeäksi saada laajakaistatuen piiriin.
Laajakaistan rahoitukseen kaivataan nykyistä suurempaa roolia valtiolta
Rahoituksen byrokraattisuus ja maksatuksen hitaus hidastavat rakentamista, joka on joillakin alueilla jopa keskeytynyt rahoitusteknisistä syistä. Tällaisia keskeytyksiä ei saisi tulla, vaan tuen tulisi olla riittävä.
Lisäksi kunnat joutuvat ottamaan suuren vastuun rahoituksesta kantokykyynsä nähden, kun ne joutuvat esimerkiksi takaamaan osuuskuntien rakentamisaikaisia lainoja. Valokuituverkko rakentuu Suomessa tällä hetkellä lähinnä lukuisten pienten osuuskuntien ja yhtiöiden toimesta pirstaleisesti, vaikka kyse onkin koko Suomea koskettavasta asiasta.
Rahoitukseen toivotaankin valtion suurempaa roolia. Kuntien kiristyvä talous ei suo niille mahdollisuuksia rahoittaa mittavia laajakaistahankkeita, etenkin jos niillä on vaikeuksia rahoittaa lakisääteisiäkin palvelujaan. Valtio saa valokuiturakentamisen seurauksena arvonlisäverotuloja. Samoin valtio saa rahaa 4G-huutokaupasta, jolloin eräässä lausunnossa valtion saamien tulojen todetaan olevan huomattavasti suuremmat kuin sen myöntämät, nopeiden yhteyksien rakentamiseen tarkoitetut tuet.
Myös ELY-keskusten hidas lupamenettely viivästyttää hankkeiden toteutumista.
Euroopan komissio on asettanut tavoitteen, että kaikilla on saatavilla vähintään 30 Mbit/s laajakaistayhteys ja 50 %:lla 100 Mbit/s laajakaistayhteys vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen ei päästä kaupallisella tarjonnalla, vaan siihen tarvitaan jäsenvaltioiden julkista tukea. Jos Suomi haluaa saavuttaa EU:n sekä omat tavoitteensa, tarvitaan siis julkista rahoitusta. Jos rahoitusta ei tule, niin tavoitteet voidaan siirtää Suomen kohdalla vuosiksi eteenpäin.
Niinikään toivotaan, että viestitään faktoja: esimerkiksi operaattorien mielikuvamarkkinointi johtaa usein harhaluuloon, että 100 Mbit/s yhteyden voisi saavuttaa jokaiselle haja-asutusalueen kuluttajalle pelkillä langattomilla tekniikoilla. Useissa lausunnoissa todetaankin, että EU:n tai valtion sadan megan tavoitteeseen ei päästä langattomilla yhteyksillä, vaan valokuituverkon rakentaminen on ainoa tapa, jolla näin nopeat yhteydet saavutetaan. Langaton verkko toimii siten ’langallisen’ verkon jatkeena.
Lausuntoja voi käydä lukemassa internetissä osoitteessa http://www.lvm.fi/uudet-asiakirjat
Tämä uutisteksti on laadittu yllä olevalla internetsivulla tällä hetkellä (22.8.2013) olevien lausuntojen sisällön pohjalta.