Niinpä Suomen haja-asutusalueilla on herätty ja alettu rakentamaan valokuituverkkoja. Onhan maaseudulla muutenkin paljon yrittäjiä, muun muassa maatalousyrittäjät, jotka tarvitsevat nopeita internetyhteyksiä, lypsyrobotteja ja luotettavaa etävalvontaa.
Valokuituverkon rakentaminen on kallista – tai lähinnä sen kaivaminen on. Valokuitukaapeli itsessään ei ole kallista. Valokuituverkkojen rakentamiseen onkin luvattu tällä hetkellä tukia valtiolta, joten nyt on otollinen hetki toimia.
Mitä tapahtuu? Valokuituverkkoa rakennetaan nyt kovalla vauhdilla koko Suomessa, naapurissa Pirkanmaalla ja koko Keski-Suomessa, tuossa vieressä Kuhmoisissakin. Valokuituosuuskuntia perustetaan. No, Padasjoella ei ole vielä tapahtunut mitään verkonrakentamistoimintaa, mutta on meillä sentään hanke ja oma osuuskuntakin. Asikkalassa on myös aloittanut hanke. Täytyy toivoa, että lopulta päästään siihen haluttuun lopputulokseen ja että saadaan se kuitu tännekin. Ollaanhan tässä ikään kuin kovassa paineessa pohjoisen, idän, etelän ja lännen suunnista, kun kuntamme ympärillä rakennetaan ja tehdään suunnitelmia.
Mitä, jos kuitua ei Padasjoelle tulisikaan? Turkanen. Sitten oltaisiin pulassa. Kansallisessa valokuitukartassa Padasjoen kohdalla olisi valkoinen alue. Ja mitäs kun langattomat yhteydet eivät toimikaan? Mikä tällöin neuvoksi? Silloin meidän olisi käännettävä homma myönteiseksi! Eli tehtävä täydellinen imagon ja strategian vaihdos.
Monet kunnat haluavat sähkö-, vesi- ja viemäriverkon lisäksi nopeat tietoliikenneyhteydet, uusia yrityksiä, uusia asukkaita, aktiviteetteja. Me sen sijaan voisimme keskittyä erämaatoimintoihin. Markkinoisimme kuntaa vaikkapa tyyliin ”Erämaa taajamien katveessa: täällä saat olla rauhassa, puhelimet eivät häiritse, internetyhteys ei toimi, infoähky ei vaivaa. TV ei ole riesanasi, vaan voit käyttää aikasi paremmin. Voit keskittyä olennaiseen, kun informaatiotulva ei ole jatkuvana riesanasi. Tervetuloa suurille saloille, sinisille järville. Täällä saat olla vihdoin rauhassa!” Ulkoisesti olisimme parhaimmillaan kuin sellainen suomalaisversio amerkkalaisesta amish-yhteisöstä. Hehän välttävät nykyaikaista teknologiaa kuin ruttoa eivätkä käytä sähkölaitteita.
Jotkut mökkiläiset haluavat olla kaikessa rauhassa tullessaan paikkakunnalle, eivätkä missään nimessä halua olla stressaavan työyhteisönsä tavoitettavissa loma-aikoina. Ymmärrän heitä hyvin, olen itsekin samaan taipuvainen ja tarvitsen oman rauhani. Toisaalta joillekin muille nopeat yhteydet ovat elinehto, josta on kiinni oma ja monen muunkin työntekijän elanto. Nämä aktiiviset ehkä lähtisivät tästä erämaaparatiisista lopulta, jolloin tienoot rauhoittuisivat entisestään.
Voimmeko palata taaksepäin näin radikaalisti? Olisiko meillä tulevaisuutta suomalaisena amish-yhteisönä? Onko siihen varaa? Maailma muuttuu, tekniikka kehittyy. Ja ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos. Niin ärsyttävää kuin se onkin, meidän on luovittava mukana ja tehtävä joskus kompromisseja. Maksettava välillä investoinneista, ehkä kalliistikin, mutta yhtä kaikki ”ei aika mennyt koskaan palaa”.