Valokuituyhteyttä on verrattu sähkön ja veden saantiin. Itse asiassa näin onkin tulevaisuudessa. Yllättävän harva nimittäin on tietoinen, että kansalaisten oikeus internetiin on kirjattu lakiin vuonna 2010. Suomi on ensimmäinen maa joka on säätänyt siitä lain. Sen mukaan internet kuuluu välttämättömiin yleispalveluihin ja 1. heinäkuuta 2010 alkaen laajakaista on sellainen.
Mitä tämä oikein tarkoittaa? No sitä, että jokaisella kuluttajalla tai yritysasiakkaalla on oikeus saada puhelinliittymän lisäksi tarkoituksenmukainen internetyhteys vakituiseen asuin- tai sijaintipaikkaansa!
Tällä hetkellä perustasoinen, yleispalveluna tarjottava yhteys on nopeudeltaan 1 mega. Sen nostamista 10 megaan kuitenkin valmistellaan. Anteeksi nyt vaan, mutta mokkularaukkani siihen tuskin pystyy! Mitäs sitten? No, valokuitu olisi ratkaisu.
Lähdetään siitä, että varma laajakaistayhteys on tärkeydessään sähkön veroinen ja siis jokaisen suomalaisen perusoikeus. Pikagallup on todistanut, että operaattorit eivät kunnioita tätä lakia yhtään. Itse asiassa ne pikkuhiljaa irtisanoutuvat velvoitteestaan keräämällä toimivat kuparipiuhat pois. He keskittyvät suuriin voittoihin, lahjuksiin ja ties mihin. Kuka kantaa vastuun? No, se valuu yhteiskunnan niskoille jonnekin, minne? Kuka tietää. Ehkä joku ministeri puuttuu tähän jossain vaiheessa?
Nyt siis joudumme suorastaan taistelemaan peräkylillä langattoman rajallisesta kapasiteetista keskenämme. Mitä jos joutuisimme jakamaan vaikkapa sähköä?! Poru nousisi siitäkin, jos pitäisi säännöstellä vettä. Eivät suomalaiset sellaiseen ole tottuneet!
Eräs kaupunkilaisystäväni kävi kylässä ja testasi luonani nopeuden arkipäivänä klo 12 aikaan. Hyvinhän mokkula silloin pelitti, kerrassaan loistavasti. ”Miksi sinulla on vain yhden megan yhteys?” ystävä ihmetteli. ”Ottaisit nyt sentään nopeamman!” ”Olen pihi. Eikä se toimisi kumminkaan,” vastasin hänelle ykskantaan.
Juu, epäilemättä operaattorini olisi varmasti kaupannut minulle nopeammankin, vaikkei se olisi meidän notkossa toiminutkaan. Sillähän tavalla monet operaattorit tekevät, jollei asiakas ole varuillaan. Viidakon lait siis, sellaisista voisi puhua, kun kuluttajilta halutaan nyhtää kaikki mahdollinen ja mahdotonkin.
Mutta asiaan. Kaikella kunnioituksella, mutta kaupunkilaisystäväni ei oikein tajua asemaani täällä maalla. Eikä se kyllä ole hänen syynsä, sillä kukaan ei ole aiemmin hänelle asiasta kertonut. Taistelemme täällä kaistasta, joka haja-asutusalueella on harva kuin piikitön kampa.
Pitäisikö siis keksiä jokin vuorottelusysteemi? Internet- ja laskunmaksuvuorot? Pelivuorot? Minulla on onneksi mukavat naapurit, jotka viettävät paljon aikaa ulkosalla ja ovat tavattoman toimeliaita. He ovat aamuvirkkuja, minä olen aamu-uninen ja nukun pitkin päivää, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Surffailen kun muut ovat työssä. Vuorottelu käy luonnostaan. Siinäpä yksi ratkaisu, mutta tuskin kestävä. Entäpä jos saan toisen aamu-unisen yökyöpelinaapurin jonain päivänä? Tappelu kaistasta on taas käsillä! Arvaatte varmaan, että ei tähän ole muuta ratkaisua kuin ---