Hyvä esimerkki jatkuvasta kusetuksesta ovat meikkifirmat ja heidän ryppyvoiteensa tai tuuheuttavat ripsivärinsä, tai vaikkapa "timanttinen" huulipuna, joka kestää ja kestää... Lisäksi tavallaan uusin tulokas tässä feikkileikissä on ruokateollisuus. Ja sitten ovat tietysti nämä vanhat tutut eli teleoperaattorit. Kirjoitankin nyt vähäsen niistä, sillä tämä on tietoliikenne- eikä meikki-, lifesyle- tai ruoka-aiheinen blogi.
Täällä Padasjoella ja monissa muissakin Suomen kunnissa paikallinen operaattori on vaivihkaa irtisanonut lankapuhelin- ja ADSL-liittymiä niin, että yhteydet kylissä ovat olennaisesti huonontuneet. Näistä tarinoista ja ihmisten saamista irtisanomiskirjeistä saisi koostettua ihan oman vitsikirjansa.
Mutta kuten sanottu, Padasjoki ei todellakaan ole ainoa, vaan yksi monista, tästä samasta asiasta kertoi myös Satakunnan kansa pääkirjoituksessaan jo 30.6.2010 kun Karvialla tehtiin päätös rakentaa kuntaan valokuituverkko. Tässä onkin vähän kuvausta siitä, mitä Karvialla tapahtui:
”Karvian päätös hankkia laajakaistayhteys kaikkien kuntalaisten saataville on erinomainen esimerkki siitä, kuinka tekniikkaa voidaan hyödyntää maaseudun pitämiseen asuttuna. Kun maalaiskuntien palveluja on jatkuvasti heikennetty, on laajakaistayhteys osoitus päinvastaisesta kehityksestä. Toinen puoli asia on teleoperaattori, joka jopa uhkailemalla yritti estää yhteiskunnan hankkeen.
Operaattorin kannattaa kuitenkin muistaa, että maaseudulla puhelinyhteydet olivat viime vuosiin saakka valtion monopoli. Puhelimen sai maksamalla lankaliittymästä valtion telelaitokselle sievoisen summan. Muita liittymiä ei ennen ollutkaan. Puhelinmaksutkin olivat valtion määräämät. Kun yhtiö yksityistettiin Soneraksi ja myytiin ruotsalaisille, ryhdyttiin syrjäseutujen lankalinjoja kääriä pakettiin. Tilalle tarjottiin kännykkää, joka paikoin oli kuuluvuusverkon alueella, mutta joka paikassa ei.
Suomea on pidetty Nokian ansiosta jonkinlaisena tietoyhteiskuntien edelläkävijänä. Se ei pidä paikkaansa, vaan meillä on monissa asioissa jääty junasta vaikkapa Ruotsiin verrattuna.”
Niinpä. Mutta Karvialla kävi hyvin: tehtiin oikeita päätöksiä, ja nyt siellä on valokuituverkko ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Tietoliikenneyhteydet pelaavat, jopa muuttoliike takaisinpäin on alkanut ja ihmiset ovat tyytyväisiä yhteyksiinsä ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin.
Plussaa lienee sekin, etteivät ainakaan ruotsalaiset päätä karvialaisten liittymäasioista... Pääkirjoitus kokonaisuudessaan on yhä edelleen luettavissa internetissä osoitteessa Karviassa tehtiin viisas valinta.
Toivon mukaan Padasjoellakin tehdään hyviä päätöksiä. Ja toivottavasti yhä useammat ihmiset innostuisivat valokuidusta ja sen yleishyödyllisestä luonteesta. Useissa kunnissa onkin viime vuosien aikana perustettu monia kuntalaisten eli omistajiensa etua valvovia valokuituosuuskuntia.
Sillä eihän ole oikein, että suuryritykset (alasta riippumatta) jatkuvasti rälläävät tavallisten ihmisten kustannuksella ja unohtavat vastuunsa. He liikuttelevat meitä kuluttajia langoissaan kuin marionetteja ja uskottelevat meille sitä ja tätä. Yksi uusimmista väitteistä on esimerkiksi on, että langattomat tukiasemat olisivat ympäristöarvot huomioivaa teknologiaa. Niin varmaan, lehmätkin lentää! Itse asiassa fakta on päinvastainen. Mutta ainahan mainosmiehet tämänkaltaisiin ylilyönteihin sortuvat. Siitä kuitenkin vasta ehkä seuraavissa kirjoituksissa lisää…