Mutta voi, mokkulat ja tikut eivät toimikaan toivotusti. Eivätpä tietenkään, kun koko porukka, kaikki kynnelle kykenevät istuvat koneidensa ääressä. Ja käytössä on usein koko arsenaali: älypuhelimet, useampi läppäri, nettiyhteys, koko perhe (tai perheet!) linjoilla yhtä aikaa.
Ja mokomat kehtaavat vielä väittää, etteivät tarvitse valokuitua. Kiusankappaleet: ette voi viedä minulta kaikkea kaistaa! No, siitä lähtien aloin toivoa kuitua itselleni. Riitaahan siitä kylillä tulisikin, kun heti koneen ja netin avattua huomaa, että pahus, naapuri surffailee oikein tosissaan, ehkä jopa koko perheen voimin samalla kun laskunmaksuni takkuaa. Arg!
Paikallisesta sanomalehdestä olen saanut lukea, että kaupalliset operaattorit eivät ole kiinnostuneita rakentamaan valokuitua Padasjoelle. Menin eräänä päivänä kirjastoon ja mitä näinkään: valokuitukelan! Valokuitua kaivetaan jonkun operaattorin toimesta maahan kirjaston naapurissa silmieni edessä! Olin kyllä iloinen: sitä kaivetaan sittenkin!!! Ehkä minäkin saan vihdoin valokuituyhteyden. Mutta piru vie, miksei kukaan myönnä mitään?!
Voi hyvät ihmiset: asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Miksei vain voi myöntää, että me tarvitsemme valokuitua ja että me rakennamme tänne valokuitua?!